Vuoden 2026 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaettiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteille

Palkintotilaisuus järjestettiin keskiviikkona 23.9. Oulussa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikassa.

Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot vastaanottajia

Tilaisuudessa myönnettiin kolme Viisikanta-rakennuspalkintoa sekä kaksi Viisikanta-kunniamainintaa. Palkintojen ja kunniamainintojen myötä kohteiden toivotaan esimerkillään edistävän omalta osaltaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rakennetun kulttuuriperinnön säilymistä. Samalla palkitut rakennuskohteet edustavat hienolla, keskenään erilaisilla tavoilla, suomalaista rakennettua kulttuuriympäristöä.

Viisikantapalkinnot myönnettiin seuraaville kohteille ja henkilöille/tahoille:

  • Oulaisten kaupungissa sijaitsevalle Häivän eli Koivulan talolle. Kohteen omistaa Heikki Räisänen. Palkinnon perusteluna on rakennuksen alkuperäisessä asussa säilyttävä esimerkillinen korjaustyö.
  • Oulun kaupungin Keskustakirjasto Saarelle Oulussa. Kohteen omistaa Oulun kaupunki ja sen on kunnostanut Oulun tilakeskus. Palkinnon perusteluna on esimerkillinen korjaustyöstä ja osittainen käyttötarkoituksen muutos.
  • Sotkamon kunnassa Rimpilänniemellä sijaitsevalle Hietalahden tilan nuottakodalle.  Palkinnon perusteluna rakennuksen alkuperäisessä asussa säilyttävä esimerkillinen restaurointi sekä perinteitä kunnioittava rakennetun ympäristön säilyttäminen.

Viisikanta-kunniamaininnat myönnettiin seuraaville kohteille ja henkilöille/tahoille:

  • Asunto Osuuskunta Opettajakerholle Oulun keskustassa sijaitsevan Opettajakerhon kahden asuinrakennuksen alkuperäisessä asussa säilyttävästä esimerkillisestä restauroinnista.
  • Sotkamossa Korvanniemellä sijaitsevan Horsmalan huvilan alkuperäisessä asussa säilyttävästä esimerkillisestä restauroinnista Päivi ja Risto Myllyselle.

Alun perin vuodesta 1990 lähtien jaettu Viisikanta-palkinto oli Oulun läänin rakennussuojelupalkinto. Läänien lakkauttamisen myötä siitä tuli Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rakennussuojelupalkinto. Suomen kielessä viisikanta tarkoittaa yhtäjaksoisesti, piirrintä nostamatta tehtyä viisikärkistä tähteä, joka on tarkoitettu suojaamaan rakennuksia, käyttöesineitä ja ruoka-astioita henkivoimilta, noidilta ja pahalta silmältä.

Viisikanta- rakennussuojelupalkinto voidaan jakaa seuraavin perustein: 

  • Alkuperäisessä asussa säilytetty rakennus tai pihapiiri. Esimerkillinen restaurointi, ympäristön hoito tai korjaustyö.
  • Perinteitä kunnioittava rakennuksen perusparannus tai käyttötarkoituksen muutos.
  • Perinteitä kunnioittava rakennetun ympäristön, perinnemaiseman tai kaupunkikuvan säilyttäminen tai perusparantaminen.
  • Erityisen hyvin perinteisen rakennuskulttuurin ja ympäristön huomioon ottava yleis- tai asemakaava.
  • Muu taho / teko, joka on merkittävästi edistänyt rakennetun ympäristön säilyttämistä.