Lähtötilanteessa savupirtin kamarien yläpuolinen pärekatto oli voimakkaasti sammaloitunut ja pehmentynyt. Päällimmäiset päreet taipuivat ja murustuivat kosketuksesta. Porstuan kohdalta sisältäpäin katsottaessa aluslaudoitus oli hyvässä kunnossa ja päreet olivat vain osittain tummuneita.
Katon yläpuoliset savupiipun osat olivat rapistuneet, tiilet halkeilleet ja laastisaumat rakoilivat.
Restauroinnin toteuttivat ostopalveluna restaurointimestari Martti Koivumäki (MK-Restaurointi) ja Samuli Luhtala (Nawo Oy). Työn valvonnasta vastasi Pohjois-Pohjanmaan museon korjausrakentamisen asiantuntija Timo Kortetjärvi Oulun museo- ja tiedekeskuksen toimeksiannosta.
Turkansaaren savupirtin tuohimalkakatto restaurointiin ensin, ja sen jälkeen oli vuorossa pärekaton ja savupiipun kunnostus. Tässä artikkelissa esitellään yksityiskohtaisesti pärekaton restaurointityön ja savupiipun kunnostuksen eri vaiheet.
Lähtötilanne
Pärekatto oli välttävässä kunnossa ja se oli pikaisen uusimisen tarpeessa. Katto oli pahoin sammaloitunut ja päällimmäiset päreet olivat pehmentyneet. Isompia vuotokohtia ei havaittu ja katto piti edelleen vettä ainakin suurimmilta osin.
Vanha pärekatto oli tehty varsin pitkistä 50-senttisistä päreistä verrattuna nykyään käytettäviin 42,5 cm päreisiin. Ruodelaudoitus oli tehty vaihtelevalla välillä, joten päreiden päät eivät aina osuneet ruoteelle. Aluslaudoituksen heikoimpia kohtia vahvistettiin, mutta kaikkia ruoteita ei siirretty, koska uusi laudoitus olisi jäänyt näkyviin alta katsottuna.
Rakennuksen kattojen restauroinnin lähtötilanne. Kuva: Samuli Luhtala.
Uuden pärekaton asennus
Sisäpihan puoleisen lappeen päreet olivat talvikaadettuja, ja niistä oli tarkoitus tehdä koko katto. Valitettavasti alun perin luvattuja päreitä ei ollut tarpeeksi, joten toisen lappeen päreet käytiin höyläämässä päreentekijä Erkki Pöyskön kanssa. Puut kaadettiin Utajärveltä, ja päreitä höyläsivät Erkki Pöyskön lisäksi Timo Kortetjärvi, Martti Koivumäki ja Samuli Luhtala. Tuoreesta puusta tehdyt päreet naulattiin nopeasti katolle, jotta päreiden päät eivät ehtisi sinistyä. Pärenauloina käytettiin Koskensaaren kirkkaita ja ohuita 50 mm x 1,7 mm pärekattonauloja, jotka ikääntyvät päreiden tahdissa ja irtoavat helposti seuraavan korjauksen yhteydessä.
Katto tehtiin kolminkertaisena Museoviraston korjauskortiston ohjeiden mukaan. Työkalut ja -välineet ja kattamisen eri työvaiheet kerrotaan yksityiskohtaisesti Museoviraston korjauskortissa.
Museoviraston korjauskortti – Pärekatto
Räystäs- ja harjalaudat toteutettiin pihapiirin muiden rakennusten mukaisesti.
Savupiipun korjaus
Edellinen savupiippu oli pahoin rapistunut, ja yksi syy siihen oli varmasti piipunhatun puute. Martti Koivumäki muurasi savupiipun vesikaton yläpuolisen osan uudestaan vanhaa mallia kopioiden. Uusi piippu on tiilistä johtuen 50 mm vanhaa piippua matalampi, mutta Timo Kortetjärvi hyväksyi tämän. Aikaisemmin piipussa ei ollut käytetty rautaa vahvistamaan piipun rakennetta, mutta nyt rautalankakierroksia lisättiin muurausvaiheessa tiilien väleihin. Piipun juuripellityksen teki Martti Koivumäki lyijypellistä, ja pellityksen sauma tiivistettiin pellavaöljykitillä. Piippuun lisätään myöhemmin piipunhattu.
Pärekaton pahoin rapistunut savupiippu. Kuva: Martti Koivumäki.
Uusi savupiippu sai asianmukaisen juuripellityksen. Kuva: Samuli Luhtala.
Vesikourut
Vesikourut tehtiin perinteisesti haavasta veistämällä ja kourut tervattiin kahteen kertaan. Ensimmäisen tervauksen jälkeen kouruihin levitetty terva lämmitettiin paremman imeytymisen varmistamiseksi puuhun. Kourut tervattiin toisen kerran Turkansaaren omalla paksulla tervalla. Aikaisemmin vesikourujen kiinnikkeet oli tehty ruuvaamalla sahatavarasta, mutta nyt kiinnikkeet valmistettiin kuusen juurakosta vastaamaan perinteisempää toteutusta.
Vesikouru kiinnitettynä katon alapuolelle. Kuva: Samuli Luhtala.
Huolto ja ylläpito
Rakennusten läheisyydessä on puita, joista tulee roskaa katolle ja vesikouruihin. On myös syytä tarkkailla, että lähellä olevat puut eivät kosketa rakennusta. Erityisesti rakennuksen malkakaton puoli olisi syytä puhdistaa vähintään kerran vuodessa esimerkiksi harjaamalla tai lehtipuhaltimella. Myös pärekaton hellä puhdistaminen ylimääräisestä roskasta auttaa pitämään katon pitkäikäisenä.
Vesikourut olisi syytä tervata ensimmäisen kerran uudestaan syksyllä ja tarkkailla puhdistamisen ja tervauksen tarvetta säännöllisesti. Oulun museo- ja tiedekeskus tekee uuteen savupiippuun piipunhatun. Koska uunia ei nykyään lämmitetä, piippu ei kuivu, kuten uunia jatkuvasti käytettäessä. Piipunhattu estää, ettei vettä pääse hormiin, eikä ulkopuolinen vesi valu piippua pitkin sitä rapauttaen.
Vasemmalla kunnostettu tuohimalkakatto, oikealla pärekatto. Kuva: Samuli Luhtala.
Lopuksi
Turkansaaren savutuvan pärekaton ja savupiipun korjaukset kesällä 2024 olivat tärkeitä rakennuksen säilymisen kannalta. Pärekatto oli voimakkaasti sammaloitunut ja pehmentynyt, ja savupiipun yläosat olivat pahoin rapistuneet ilman piipunhattua. Nyt tehty restaurointi varmistaa savutuvan kestävyyden ja historiallisen arvon säilymisen.
Artikkelin kirjoittajat:
Samu Luhtala, restaurointiartesaani, Nawo Oy
Martti Koivumäki on utajärveläinen restaurointimestari, jolla on vuosikymmenten kokemus korjaus- ja perinnerakentamisesta
Johanna Latvamäki, vastuumuseotutkija, Pohjois-Pohjanmaan museo
