Poliitikon museoharjoittelun tavoitteena on tarjota päättäjille käytännön näkökulma museotyön monipuoliseen tehtäväkenttään sekä havainnollistaa, kuinka merkittävästi museot vaikuttavat ympäröivään yhteiskuntaan ja alueeseensa. Ministeri Talvitie osallistuu harjoittelunsa aikana Oulun museon avajaisnäyttelyn ideointiin ja fasilitointiin. Lisäksi syvennytään muun muassa oululaisuuden ytimeen ja tarkastellaan samalla, miten avajaisnäyttelyn tuotanto etenee kulissien takana. Oulun museo avautuu museo- ja tiedekeskus Tiimassa vuonna 2026.
Poliitikon museoharjoittelu -teemaviikko järjestetään nyt kymmenettä kertaa. Ensimmäinen toteutettiin syksyllä 2016 ja toinen kesäkuussa 2017. Vuodesta 2018 lähtien ajankohta on vakiintunut elokuun viimeiselle viikolle. Vuosittain mukana on ollut noin 80 päättäjää ja useita kymmeniä museoita eri puolilta Suomea.
Kampanjalla kutsutaan poliitikkoja tutustumaan museotoimintaan käytännönläheisellä tavalla sekä tuodaan näkyväksi museoiden monipuolista työtä kulissien takana. Samalla korostetaan laajan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä koko Suomessa.