Kaupunkiarkeologia tutkii vanhojen kaupunkialueiden kulttuurikerroksia, jotka koostuvat maakerroksista ja maanalaisista rakenteista. Kaupunkiarkeologisella tutkimuksella selvitetään kaupunkien muodostumista ja ihmisten elämää kaupungeissa. Oulun kaupungin kaupunkiarkeologinen alue rajautuu ennen isoavihaa (1713–1721) rakennettuun kaupunkialueeseen. Kyseinen alue on suojeltu kiinteänä muinaisjäännöksenä (Oulun vanha asemakaava-alue, muinaisjäännösrekisterin kohdetunnus 1000006102). Muinaismuistolaki (295/1963) edellyttää, että se otetaan huomioon kaikessa maankäytön suunnittelussa. Käytännössä kuitenkin vain osa suojellun kaupunkiarkeologisen alueen arkeologisista kerroksista on säilynyt, sillä kaupungin tontteja ja katuja on uudelleenrakennettu vuosisatojen kuluessa.

Kaivauksia Oulun Lyseon pihalla vuonna 2007. Kuva: Mika Sarkkinen.
Museovirasto on vuosina 2002 ja 2007 määritellyt Oulun kaupunkiarkeologisessa inventoinnissa tontit, puistot ja kadut, joilla on todennäköisesti säilyneitä arkeologisia kerrostumia, jotka tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Kaupunkialueen tontit, puistot ja kadut on jaettu tutkimuksellisen ja suojelullisen merkittävyyden kannalta kolmeen luokkaan, jotka on esitetty kartalla. Luokat ovat: 1. Erittäin todennäköisesti säilynyt ja/tai tutkimuksellisesti erityisen kiinnostava alue, 2. Luultavasti säilynyt ja/tai tutkimuksellisesti mielenkiintoinen alue sekä 3. Tuhoutuneet alueet.

Tutkimuksen ja suojelun kannalta merkittävät tontit, puistot ja katualueet.
Oulun kaupunkialueella on tehty yli 100 erilaista arkeologista tutkimusta, joista suurin osa on toteutettu 2000-luvulta lähtien. Kaupunkiarkeologisella alueella on siis useita tontteja ja katuja, jotka on arkeologisesti tutkittu niin, että ne ovat vapautuneet suojelusta. Jotta maankäytön suunnittelun käytössä olisi mahdollisimman ajantasaiset kartat Oulun kaupunkialueen suojelutilanteesta, on Pohjois-Pohjanmaan museo päivittänyt kaupunkiarkeologisen inventoinnin kartat vuonna 2023. Vuoden 2002 Oulun kaupunkiarkeologinen inventointi löytyy tästä linkistä ja kaupunkiarkeologisen inventoinnin päivitys vuodelta 2007 tältä sivulta.
Matleena Riutankoski
Arkeologi
Pohjois-Pohjanmaan museo