Kaupunki täyttyy kesäisin tapahtumista ja festivaaleista, jotka vetävät vuosi vuoden jälkeen loppuunmyydyt katsomot täyteen. Kaupungin sivukatujen gallerioissa avautuu toinen toistaan mielenkiintoisempia näyttelyitä, jonne voi vetäytyä hiljentymään ja nauttimaan taiteesta vailla auringon paahdetta. Torikin herää eloon kesäkuukausiksi, kuten kunnon kaupungissa pitääkin.
Mutta kyllä Oulu elää ja hengittää myös kesäkauden ulkopuolella. Rikas kulttuuritarjonta, musiikki- ja teatteritapahtumat sekä taide eri muodoissaan kumpuavat oululaisista ihmisistä itsestään, unohtamatta kaupungin tarjontaa; Oulu Sinfonia, Oulun Teatteri, Oulun museo- ja tiedekeskus sekä Valve tarjoavat jokainen oman osansa kulttuurin nälkään.
Kuten totesin, Oulu on mahtava kaupunki, paljon hienompi kuin moni äkkiseltään ajattelisi. Oulu ja oululaiset ihmiset todellakin ansaitsevat sinfoniansa, teatterinsa, taidemuseonsa ja myös ihan oman kulttuurihistoriallisen museonsa – Oulun museon.
Kivaa kesätekemistä ja vankkaa asiantuntemusta
Oulun museo- ja tiedekeskus on monisyinen organisaatio, jonka toiminta ulottuu Oulusta koko Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueille. Museo- ja tiedekeskuksen kokonaisuuteen kuuluu Oulun taidemuseon ja kulttuurihistoriallisen museon lisäksi myös Turkansaaren ulkomuseo, Oulunsalon kotiseutumuseo, Merimiehenkotimuseo, Pateniemen sahan museo, Oulun linnan kellari, Oravan koulumuseo sekä tietenkin tiedekeskukset Tietomaa ja Kierikki. Mutta nämä Oulun seudun käyntikohteet ovat vain osa museo- ja tiedekeskuksen toimintaa.
Oulun museo- ja tiedekeskus toimii myös asiantuntijaorganisaationa laajalla toimintakentällä. Museo- ja tiedekeskus on uudistetun museolain mukainen alueellinen vastuumuseo, jonka asiantuntijatehtävät jakaantuvat kolmeen osa-alueeseen: alueellisen museotoiminnan edistämistehtävään, kulttuuriympäristötehtävään sekä alueelliseen taidemuseotehtävään. Näistä mainituista erityisesti kulttuuriympäristötehtävä on koko ajan laajentuva asiantuntijatehtävä, joka työllistää erilaisten maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvien lausuntojen antamisen myötä joka vuosi yhä enemmän. Myös alueellista museotoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ja taidemuseotehtävää Kainuussa pyritään määrätietoisesti kehittämään.
Oululaisten oma Tiima
Syksyllä 2026 Oulun kulttuurin ja taiteen sekä elämysmatkailun kartalle paljastuu uusi ovi, kun museo- ja tiedekeskuksen päärakennus Tiima avautuu käyttäjilleen. Tiimasta muodostuu Oulun uusi tieteen, taiteen ja kulttuurin sydän. Tiima on kaikkien oululaisten ja Oulussa vierailevien yhteinen tapahtuma- ja elämyskeskus, jossa yhdistyvät Tietomaan kokemuksellinen tiedemysteeri, Oulun museon tarjoama kiehtova, paras rakas Oulun kulttuurihistoria sekä uuden elämystila VISIO:n mediataide- ja tiedekokemukset. Unohtamatta tietenkään lapsia! Uusi lasten museo avautuu myös Tiiman ensimmäisessä kerroksessa ja kesäisin veikeä seikkailupiha, joka tarjoaa pienille kävijöille hauskoja kokemuksia.
Tiima on oululaisten, se edustaa Oulua, se on yksi Oulun matkailun kulmakivistä. Tiima kertoo meistä oululaisista ja siksi myös sen kulttuurihistoriasta kertova museo on Oulun museo. Oulun museo on meidän museomme ja kannamme sen nimeä ylpeänä, annamme sen ylpeänä kertoa Oulun ainutkertaisesta kulttuurihistoriasta ja myös siitä, mitä Oulu on nyt ja tulevaisuudessa. Me kaikki olemme Oulu ja Oulu on mahtava kaupunki.
Kesäisin terveisin Pekka Olsbo, Oulun museo- ja tiedekeskuksen johtaja