Henkilökunta kertoo, mitä he toivovat Tiimalta (osa 1)

Yksi odottaa asiakkaiden iloa, kun taas toinen miettii nykyaikaisten tilojen tuomia uusia toimintamahdollisuuksia, kolmas on puolestaan innoissaan uudesta kaupasta. Henkilökunta valmistautuu myönteisin mielin avajaisvuoteen 2026.

Värikkäitä tikkuja, joissa kussakin on yksi kirjain. Yhdessä kirjaimet muodostavat sanan future.

Jukka Pitkänen
näyttelyvastaava

Kaipaan asiakkaita, sitä elämää ja vilskettä, johon olen saanut tottua viimeiset kolmekymmentä vuotta entisessä Tietomaassa. Seurata asiakkaiden iloa löytää innostavia asioita tiedekeskuslaitteista ja samalla huomata myös oma tarpeellisuus laitteiden kehittelijänä, se antaa voimaa ja motivaatiota.

Haluan käydä uuteen Tietomaan aulaan, toivon että kaikesta remontoinnista huolimatta vanhan rakennuksen tunnelma on olemassa.

Työpajojen puun ja metallin tuoksua, sitä että työ on läsnä. Näen asioiden etenemisen alusta loppuun, kehittelyä ja suunnittelua koko prosessin kaikessa vaiheissa.

Odotan että voin ylpeänä esitellä uutta kauan odotettua Tietomaata.

Karoliina Autere
projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan museon uusi ydinnäyttely

Uudet tilat tulevat mahdollistamaan museolle uusia tapoja toimia.

ParasRakas museo -hankkeessa Pohjois-Pohjanmaan museo on kehittänyt uuden osallisuudelle ja kestävyydelle rakentuvan toimintakonseptin. Museo osallistuu kulttuuri-ilmastonmuutokseen tukemalla ja kehittämällä moniäänistä ja kulttuurisesti kestävää yhteiskuntaa. Tavoitteena on luoda tilaa yhteisölliselle toiminnalle, jossa korostuu kulttuurinen moniäänisyys. Haluamme luoda kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Yhteisöllinen toiminta ja osallisuuden lisääminen on museolle vahvasti eettinen valinta.

Pauliina Lapola
henkilöstöasiantuntija

On hienoa, että saamme tilat, jotka on suunniteltu nimenomaan museo- ja tiedekeskuksen toimintaa ajatellen. Tiima tarjoaa meidän työntekijöille puhtaat ja turvalliset tilat nykyaikaisella teknologialla. Uudet tilat mahdollistavat paremmin sisäisen yhteistyön museoiden ja tiedekeskuksen kesken ja täten tarjoten myös asiakkaillemme uudenlaisia elämyksiä. Uusien näyttelyiden ja toimintakonseptin rakentaminen uusiin tiloihin on sekä innostavaa että ainutlaatuista meille kaikille.

Milja Häll
palvelusuunnittelija

Olen työskennellyt Tietomaassa 20 vuoden ajan asiakaspalvelussa ja nähnyt vuosin varrella sen ilon ja riemun, mitä Tietomaa on asiakkailleen tarjonnut. Tietomaa on ollut matkailukohteena Oulun tärkeimpiä, tarjonnut koululaisryhmille toiminnallisen oppimisympäristön sekä elämyksiä kaikille vauvasta vaariin. Tilat ovat olleet kodikkaat ja miljöö viehättävä, mutta ajan saatossa ja tekniikan kehittyessä tilojen korjaukselle ja niiden uudistamiselle on ollut kova tarve jo pitkään.

Nyt saamme Tiiman myötä viimein kauan odotetut uudet upeat nykyaikaiset tilat, jotka on kiedottu historiaa huokuvan nahkatehtaan miljööseen. Meillä on hienot puitteet luoda yhdessä Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa jotain uutta ja ainutlaatuista asiakkaillemme. Tuoda museon näyttelyihin ripaus Tietomaasta tuttua toiminnallisuutta ja Tietomaan puolelle museoiden kiehtovuutta.

Uskon, että Tiima tulee valmistuessaan olemaan vetovoimainen ja yksi Oulun suosituimmista matkailukohteista, jonka oululaiset voivat ottaa omakseen ja ylpeinä esitellä vierailleen ja jossa on ilo vierailla aina uudelleen ja uudelleen.

Työskentelen Oulun museo- ja tiedekeskuksessa palvelusuunnittelijana vastuualueenani asiakaspalvelu sekä museokaupat. Omien työtehtävien kautta saan siis olla mukana suunnittelemassa aulapalvelujen kokonaisuutta sekä asiakaspolkuja läpi uusien tilojen. Tavoitteena on luoda kaikille asiakkaillemme saavutettavat ja helposti lähestyttävät palvelut sekä paras mahdollinen asiakaskokemus vieraillessaan meillä. Uusi asiakaspalvelupiste sekä uudistunut kauppa tuovat meille hienoja mahdollisuuksia palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja kaikki asiakasryhmät huomioiden. Tavoitteena on myös saada osallistettua asiakkaitamme entistä enemmän palveluidemme suunnitteluun ja jatkuvaan kehittämiseen.

Pasi Kovalainen
kulttuuriperintötyön johtaja

Tiimasta toimeen (mukailtu vanha suomalainen sananlasku).

Uuteen Tiimaan, sen vanhalle voima-asemalle, valmistuu kulttuuriympäristötiimin toimistotilat. Kahden kolmen hengen tehohuoneita, joissa on työasemat ja pieni asiakirjahyllykkö. Suuremmat aineistot ja käsikirjat löytyvät viereisestä kirjastotilasta. Sinne on myös sijoitettu nykyaikaiset neuvottelukuutiot ja hiljaisen työskentelyt tilat.

Sanalla sanoen tiimin työskentelytapa muuttuu paljon, koska hankeen myötä joudumme luopumaan omista työhuoneista. Toisaalta koronan myötä olemme oppineet myös tekemään etätöitä kesäisten kohde- ja tarkastuskäyntien lisäksi, niin uskon Suomen tehokkain kulttuuriympäristötiimi selviää muutoksesta.

Henkilökuvat: Mika Friman